Nurmijärven Keskustan uusi valtuustoryhmä järjestäytyi

29.04.2025

Nurmijärven Keskustan uusi valtuustoryhmä järjestäytyi vaalivoiton jälkeen – Otto Suhonen ja Kallepekka Toivonen ryhmänvetäjiksi

Nurmijärven Keskustan valtuutetut sekä varavaltuutetut kokoontuivat keskiviikkona 23.4.2025
Nurmijärven kunnantalolla ja perustivat Keskustan valtuustoryhmän seuraavalle valtuustokaudelle.
Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Otto Suhonen ja varapuheenjohtajaksi Kallepekka
Toivonen. Ryhmän sihteeriksi valittiin Valtteri Hartikainen ja tiedottajaksi Anna Tenhunen-Lunkka.
Valittu nelikko muodostaa valtuustoryhmän johtoryhmän, jonka tehtävänä on organisoida ja
suunnitella valtuustoryhmän toimintaa.


Keskustan vaalimenestys kuntavaaleissa oli merkittävä, ja valtuustoryhmä kiittää lämpimästi kaikkia
äänestäjiä luottamuksesta.


Nurmijärven Keskustan vaalimenestys toi yhden uuden lisäpaikan puolueelle ja näin ollen Keskustalla
on Nurmijärven kunnanvaltuustossa 13 valtuutettua. Valitut valtuutetut edustavat monipuolisesti eri
kyliä ja taajamia sekä eri ammatteja ja koulutustaustoja. Valtuutetut ovat ikähaaruukaltaan 23-69
vuotiaita sekä edustavat tasaisesti naisia ja miehiä. Uusia kunnanvaltuutettuja nousi mukaan neljä.

Keskusta kiittää myös lämpimästi RKP:ta onnistuneesta vaaliliitosta.

Lisätietoja:
Valtuustoryhmän uusi puheenjohtaja Otto Suhonen (puh. 045 2647 476, otto.suhonen@hotmail.com)

29.04.2025Nurmijärven Keskustan uusi valtuustoryhmä järjestäytyi
29.03.2025Tapahtumiin lisätty vaalitapahtumat
29.03.2025Tänään Kirkonkylän torilla vaalitori ja vaalipaneelit
09.12.2022Vuoden alkiolainen teko -palkinto Nurmijärven Latu ja Polku ry:lle
23.03.2022Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoro puurakentamisesta
12.03.2022Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen keskustalaiset päättäjät
16.12.2021Markus Lohi: Alueelliset päättäjät ovat sote-uudistuksessa avainpaikalla
17.10.2021Liikuntapolitiikan arvo kansanterveydelle - läpihuutojuttu?
12.09.2021Aluevaalien ehdokashankinta käynnissä!
26.08.2021Rajamäen kyläpäivät

Siirry arkistoon »